【Sarja: Norickin elämät päivät】 "On mahdotonta, että voiton syy oli 'inspiraatio'," sanoo Honda Racing School Suzukan Moto Principal, Hiroyuki Okada

Norick, Norifumi Abe, unelmoi ammattikuljettajaksi tulemisesta, hioutui taitojaan Circuit Akigase -radalla ja lähti sitten Amerikkaan harjoittelemaan. Hänestä tuli nuorin koskaan All Japan Road Race Championship -voittaja, hän debytoi Road Racing World Championshipissä ja tähtäsi huippuluokan mestaruuteen.
Hän katsoi aina eteenpäin, loi oman polkunsa kuljettajana, säteili ylivoimaista auraa ja vangitsi fanien sydämet huolettomalla hymyllään.
Ihmiset, jotka tapasivat hänet jokaisessa paikassa, jossa hän eli intensiivisesti – Norickin lapsuudesta, hänen ystävistään Circuit Akigasella, All Japan Road Raceen ja Road Racing World Championshipiin – jakoivat muistonsa hänen kanssaan.

Oliko hän tulevaisuuden kuljettaja?

Tällä hetkellä toimin Honda Racing School Suzukan Moto Principalina maailmanmestaruutta tavoitteleville yksityiskuljettajille, ja kun olen vuorovaikutuksessa nuorten kuljettajien kanssa, tunnen usein, että heidän vastauksensa ja ajattelunsa eroavat meidän sukupolvestamme.

Sitten joskus saan illuusion, että puhun Abelle. Hän on luonnollinen, välinpitämätön ja hänellä on moderni tuntuma. En osaa ilmaista sitä hyvin, mutta... oliko hän tulevaisuuden kuljettaja? Koska hänen olemassaolonsa oli epätavallinen.

Kun Abe ilmestyi ensimmäisen kerran, olin GP250-kuljettaja, joten en ollut paljon tekemisissä hänen kanssaan. Silti vuoden 1994 Japanin GP jätti vahvan vaikutuksen. Shinichi Itoh oli aloittanut kilpailemisen GP500:ssa vuonna 1993, ja Abe ajoi Itohin edellä, joten ajattelin: "Mitä ihmettä tapahtuu?" Olin GP250-kuljettaja ja ajattelin: "Seuraavaksi Itoh."

Ei vain sitä, vaan hän taisteli johdosta Kevin Schwantzin kanssa... Kaikki olivat varmasti yllättyneitä.

Sen jälkeen kun Abe alkoi kilpailla WGP:ssä, meillä oli rennoja keskusteluja paddockissa, kuten muiden japanilaisten kuljettajien kesken. En muista käyneeni erityisen syvällisiä keskusteluja, mutta hänestä tuli yksi kilpakumppaneistani. Abe ihaili todella Itohia, ja ajattelin heidän olevan hyvin läheisiä.

Aloitin kilpailemisen WGP:ssä vuonna 1993 GP250-kuljettajana, ja vuonna 1995 voitin Suzuka 8 Hours -kilpailun Aaron Slightin kanssa. Suoritukseni tunnustettiin, ja pystyin nousemaan GP500-luokkaan vuonna 1996. Kilpailin kuitenkin Hondan kehittämällä kaksisylinterisellä NSR500V:llä, ja vaikka otin paalupaikan, en pystynyt voittoon ja sijoituin rankingissa 7:ksi.

Vuoden 1999 Brasilian GP on edelleen katumuksen kohde

Siitä huolimatta, vuodesta 1997 alkaen pystyin ajamaan nelisylinterisellä NSR500:lla ja kilpailin vuoteen 2000 asti. Tänä aikana Abe ja minä kilpailimme samassa luokassa ja kilpailimme usein kiivaasti. Koska kumpikaan meistä ei antanut periksi, törmäsimme joskus ja jouduimme radalta.

Abe voitti vuoden 1996 Japanin GP:n. Hän karsiutui 11:ksi, kun taas minä olin noin 5:s. Olin silloin NSR500V:llä, ja koska Suzuka on kotirata, ajattelin pärjääväni paremmin kuin muilla radoilla. Sijoituin kuitenkin 4:ksi enkä päässyt palkintokorokkeelle.

Vaikuttava oli vuoden 1999 Brasilian GP. Karsiuduin 5:ksi ja Abe oli 12:s. Kilpailun ensimmäisellä puoliskolla taistelin johdosta Kenny Roberts Jr:n kanssa, mutta kilpailun keskivaiheilla Abe saavutti minut ja taistelimme. Hän ohitti minut suoralla, ja minä sain hänet kiinni mutkajarrutuksessa, mutta eturenkaani osui Aben takarenkaaseen ja jouduimme radalta...

Pystyimme palaamaan radalle, mutta jäimme jälkeen johtotaistelusta. Abe kuitenkin jatkoi Roberts Jr:n jahtaamista ja lopulta voitti kaksintaistelussa Max Biaggia vastaan.

Vuoden 2000 Japanin GP:ssä Abe karsiutui 5:ksi ja minä olin 8:s. Abe otti johdon kilpailun lopussa ja voitti, kun taas minä taistelin Nobuatsu Aokin kanssa 3. sijasta ja sijoituin 3:ksi, seisten yhdessä palkintokorokkeella.

Vuonna 1997 saavutin ensimmäisen voittoni Indonesian GP:ssä ja sijoituin rankingissa 2:ksi. Tunnen kuitenkin, että vuonna 1999, jolloin voitin kolme kilpailua ja sijoituin rankingissa 3:ksi, olin tottunut koneeseen paremmin ja ajoin paremmin. Siksi Brasilian taistelu, johon liittyy katumusta, jää mieleeni.

Pelkällä inspiraatiolla ei voi voittaa

Vuoden 1999 Brasilian GP:ssä Abe karsiutui 12:ksi. Sieltä on mahdotonta voittaa. Vuoden 1996 Japanin GP:ssä Abe nousi myös 11. sijalta ruudukossa voittoon. WGP-haastattelussa, jonka näin aiemmin, hän selitti kyvyn "inspiraatiolla". Vielä nytkin ihmettelen, onko mahdollista tehdä jotain sellaista pelkästään inspiraation avulla.

Edessäni oli aina Mick Doohan, ja haastoin itseni voittamaan hänet, joka oli nopea ja vahva. Pidän häntä kuljettajana, jonka minun oli ylitettävä, sekä henkisesti, teknisesti että ihmisenä. Mutta Abe, sen sijaan että keskittyisi välittömiin kilpailijoihin, näytti jahtaavan jotain kauempana edessä.

Aben ajamista katsoessani oli aikoja, jolloin hän näytti ajavan erittäin sulavasti, mutta hänen alaspäinvaihteensa olivat meluisia ja karkeita. Pidän sitä mielenkiintoisena, koska pystyin aistimaan hänen sisäisen tilansa, olipa hän kiireessä tai vain antamassa mielensä kilpailla eteenpäin.

Kaiken kaikkiaan minulla oli enemmän voittoja aiemmissa kilpailuissa, mutta Abella oli selittämätön nopeus ja ainutlaatuinen ajotyyli. Uskon, että hänen ajamisensa oli huippuluokkaa näkemieni kuljettajien joukossa. Hän oli uhkarohkea, mutta uskon, että hänellä oli jotain, mikä mahdollisti hänen mestaroimaan mitä tahansa välittömästi. Onko se jotain, jota kutsutaan lahjakkuudeksi?

Hän oli erilainen kuljettaja kuin minä, joka aloitin kilpailemisen lukion jälkeen ja työskentelin ahkerasti.

Luulen, että Aben kaltaisia kuljettajia kutsutaan neroiksi.

Kuvan galleria (0)