[Sarja: Norickin elinvuodet] "Yamaha oli tosissaan tehdäkseen Abesta maailmanmestarin", sanoo Yamahan insinööri Shuji Sakurada

Norick, Norifumi Abe, unelmoi ammattikuljettajaksi tulemisesta, hioi taitojaan Circuit Akigase -radalla ja suuntasi sitten Amerikkaan harjoittelemaan. Hänestä tuli kaikkien aikojen nuorin All Japan Road Race Championship -mestari, hän debytoi moottoripyöräilyn maailmanmestaruuskilpailuissa ja tavoitteli mestaruutta huippuluokassa.
Hän katsoi aina eteenpäin, loi oman polkunsa kuljettajana kohottavalla hengellä, säteili ylivoimaista auraa ja valloitti fanien sydämet huolettomalla hymyllään.
Ihmiset, jotka tapasivat hänet jokaisessa paikassa, jossa hän eli intensiivisesti – Norickin lapsuudesta, hänen ystävistään Circuit Akigasella, aina All Japan Road Raceen ja moottoripyöräilyn maailmanmestaruuskilpailuihin – jakavat muistojaan hänestä.

Hänet Tunnettiin Jo Amerikassa

Tulin tietoiseksi Norifumi Abesta ensimmäisen kerran vuoden 1993 All Japan Road Race Championship -sarjan avauskilpailussa Suzukassa, jossa hän alkoi kilpailla 500cc-luokassa.

Yamahan Toshihiko Honma voitti, ja Abe sijoittui toiseksi. Kun keskustelimme henkilökunnan kanssa: "Kuka tämä kuljettaja on?", meille kerrottiin, että Abe oli harjoitellut dirt trackia Amerikassa ja että Kennyn isä (Roberts) ja Wayne (Rainey) tunsivat Aben. Meitä informoitiin: "Hän on kuuluisa Amerikassa."

Se oli ensimmäinen vaikutelmani: "Onko Japanissa todella tällainen kuljettaja?" Olin myös yllättynyt Hondan päätöksestä laittaa nuori 17-vuotias kuljettaja suoraan 500cc-luokkaan. Näin Norickin kilpailevan vain kerran sinä vuonna avauskilpailussa, ja hän lähti sen jälkeen ulkomaille, joten en nähnyt hänen myöhempiä suorituksiaan.

Vuoden 1994 WGP Japanin Grand Prix'ssä katsoin varikolta Kennyn ja Waynen vierestä. Se oli järkyttävä WGP-debyyttikilpailu. Abe osallistui villikortilla satelliittitallista, joten ajattelin: "Miksi Honda ei palkkaa Abeta?"

Yamahalla oli kuitenkin jo Tetsuya Harada kilpailemassa ulkomailla WGP250-luokassa ja Gihiko Fujiwara, joka oli saavuttanut kolme peräkkäistä mestaruutta All Japanissa, 500cc-luokassa. Tuolloin he harkitsivat ulkomailla kilpailemista palkintona Fujiwaraalle. Tämän taustan vuoksi he eivät olleet erityisen kiinnostuneita Abesta, kilpailevasta valmistajasta.

Mutta Wayne oli perustamassa omaa talliaan ja etsimässä kuljettajia, ja Abe nousi ehdokkaaksi. Kun Rainey tarjosi Abelle paikkaa seuraavalle kaudelle ja Aben aikomukset vahvistettiin, alkuperäinen ajatus oli: "Olisi parasta, että hän kilpailisi 250cc-luokassa Kennyn tallissa." Tämä oli kuitenkin vuoden 1995 kaudelle, ei kesken kauden tapahtuva siirto.

Odottamatta Daryl Beattie Team Roberts Yamaha -tallista loukkaantui 9. osakilpailussa Le Mansissa, ja Abe valittiin hänen korvaajakseen. Tämä näyttää järjestetyn korkeammalla tasolla. Kolme kuukautta Japanin Grand Prix'n jälkeen Abe saapui Doningtoniin Iso-Britanniaan.

Esimieheni pyysivät minua auttamaan, mutta kilpailuviikon keskiviikko ja torstai olivat täynnä hyväntekeväisyystapahtumia, mikä teki siitä tavallista kiireisemmän. Kiireisten valmistelujen keskellä perjantain vapaat harjoitukset alkoivat.

"Mitä on sisäänajo?"

Abella oli vahva vaikutus myös ulkomaisiin työntekijöihin Japanin Grand Prix'n suorituksellaan, ja mediahuomio oli korkea, useat kamerat seurasivat jokaista hänen liikettään. Aben syntymäpäivä on 7. syyskuuta. Tuolloin hän oli juuri täyttänyt 19 vuotta ja hänet heitettiin huipputason ammattilaisryhmään. Olin hieman huolissani, mutta ehkä henkisen vahvuutensa ansiosta Abe kantoi itsensä itseluottamuksella.

Kun ensimmäisen kerran sanoin Abelle: "Aloitetaan moottorin sisäänajolla", hän vastasi: "Mitä on sisäänajo?"

"Hmm, et tiedä?" Olin yllättynyt. Hän oli All Japan -mestari ja oli suoriutunut niin villikortilla... Mietin, millainen ura hänellä oli päästäkseen näin pitkälle.

Mutta ei ollut mitään tehtävissä, jos hän ei tiennyt. Sanoin hänelle: "Ota rauhallisesti kolme kierrosta ja sitten täydellä kaasulla neljännestä kierroksesta alkaen." Abe alkoi ajaa uudella radalla uudella Yamaha YZR:llä. Kolmen kierroksen jälkeen, juuri kun hän ajatteli: "Okei, tästä eteenpäin", hän kaatui viimeisessä mutkassa.

Hän sai sormeen tikkejä vaativan vamman, hänet kuljetettiin sairaalaan ambulanssilla ja hänelle tehtiin leikkaus. Vietin hänen kanssaan yön yli. Koska hän ei voinut käyttää käsiään, syötin häntä lusikalla. Olimme tunteneet toisemme vain muutaman päivän, mutta meillä oli perheenomainen läheisyys.

Maaseudun sairaalassa Englannissa, tuskin tuntemiensa aikuisten edessä, sen täytyi olla vaikeaa, mutta hän käyttäytyi rohkeasti ilman valituksia. Hän oli hyvin rauhallinen, ja pidin häntä luotettavana ja pidettävänä, ajatellen: "Hän on japanilainen nuori mies."

Yamahan japanilaiset kuljettajat viettävät usein aikaa yhdessä alueellisista kilpailuista All Japaniin, ja he ovat läheisiä, parempaan tai huonompaan. Heillä on vahva keskinäisen luottamuksen side, mutta tajusin, että Abe oli kotikasvatti, joka oli luonut oman polkunsa.

Hän aloitti täysipäiväisen osallistumisen vuonna 1995 Marlboro Yamaha Roberts -tallissa. Hänen tallikaverinsa oli Luca Cadalora. Toivoin Cadaloran mentorivan Abeta, mutta heidän ajotyylinsä olivat liian erilaiset, mikä teki pyynnöstä mahdottoman. Myös koneen kehitys oli suunnattu Cadaloran mieltymysten mukaan, ja Abe kamppaili yrittäessään parhaansa.

Hän voitti Japanin Grand Prix'n vuonna 1996, mutta vuodesta 1997 eteenpäin hän siirtyi Marlboro Yamaha Rainey -tallin, jossa hän vietti kaksi kautta. Hän ei saavuttanut voittoja tänä aikana.

Vuonna 1998 hän siirtyi satelliittitalliin Antena 3 Yamaha D'Antin. Kun siirryttiin tehdas-tallista satelliitti-tallin, ottaen huomioon Shinya Nakano ja Noriyuki Haga, jotka seurasivat Abeta, sekä muiden kansainvälisten kuljettajien tilanne, Yamaha ei enää voinut tukea häntä. Kun sanoin hänelle: "Menet Antena 3:een", Abe näytti järkyttyneeltä.

Sen jälkeen keskustelimme hänen tulevaisuudestaan, ja eläköityminen oli yksi vaihtoehto, mutta hän päätti lopulta jatkaa, tietäen, että se olisi kova taistelu, todeten: "Ei se tarkoita, että olisin menettänyt mahdollisuuden voittaa."

Sitten, vuonna 1999, Abe voitti Nelson Piquet Circuit -radalla Brasiliassa. Se on rata maaseutukaupungissa, jossa on suurnopeuksinen rata, vaikea löytää rytmiä ja rata, joka testaa rohkeutta. Kun ajatellaan, se saattoi olla täydellinen paikka Abelle.

Hän ei saavuttanut nopeita aikoja aika-ajoissa, mutta kilpailussa hän kävi kiivasta taistelua johdosta Biaggin ja Roberts Jr:n kanssa. Abe, joka ajoi aina aggressiivisesti, voitti omalla tyylillään. Tietäen vaikeudet, joita hän kohtasi siirryttyään satelliittitalliin, tämä voitto, joka tuntui voittavan vastoinkäymiset, oli iloisin voitto tähän mennessä.

Abe voitti Japanin Grand Prix'n vuonna 2000 ja kilpaili WGP:ssä vuoteen 2004 asti. Sen jälkeen hän jatkoi kilpailemista Yamahalle Superbike World Championship -sarjassa ja All Japan -sarjassa.

Hän Oli Lahjakkuus, Johon Kannatti Panostaa

Vaikka nytkin katsottuna, Aben liittyminen Yamahaan oli epätavallista ja tuolloin mahdotonta kuvitella. Siitä huolimatta pyrimme tosissamme tekemään hänestä maailmanmestarin. Oli ehdottomasti tunne: "Panostetaan Aben." Uskon, että hän oli niin suuri ihmelapsi.

Kun katsotaan taaksepäin Yamahan WGP-historiaa, sukulinjaan kuuluvat Giacomo Agostini, Kenny Roberts, Eddie Lawson, Tadahiko Taira, Wayne Rainey, Luca Cadalora, Norifumi Abe, Max Biaggi, ja sitten Valentino Rossi ja Fabio Quartararo.

Abe oli todella tärkeä kuljettaja Yamahalle. Suurten joukossa hän sijoittuisi korkealle muistettavana kuljettajana.

Maailmanmestareiksi tulevat kuljettajat kohtaavat usein vaikeuksia alkuaikoinaan, tuntemattomina. Kilpailussa huipulle nousevilla kuljettajilla on jotain, mikä erottaa heidät muista. Hänen kokemuksensa Amerikassa 15-vuotiaana ja hänen kasvatuksensa, jota ala ei ollut vielä muokannut, ovat saattaneet muokata Aben viehätystä.

Hän ei ollut sellainen kuljettaja, joka pyytäisi helposti säädettävää konetta; sen sijaan hän mukautui itse koneeseen ja toi esiin sen potentiaalin. Siksi uskon nyt, että ensimmäisen tai kahden kauden ajan, sen sijaan, että keskityttäisiin säätöihin, olisi voinut olla parempi omaksua lähestymistapa, joka mukautui Aben tyyliin, antaen hänelle aikaa vain ajaa.

Henkilökohtaisesti uskon, että hänen suurin mahdollisuutensa maailmanmestaruuteen oli vuonna 1996.

Keskityimme liikaa koneeseen ja sen korjaamiseen, mutta jos olisimme tukeneet Abeta enemmän ja kuunnelleet häntä enemmän, olisimme ehkä pystyneet paremmin hyödyntämään hänen ajotyyliään. Nyt kun ajattelen sitä, kadun, että olisimme ehkä voineet auttaa häntä tulemaan ensimmäiseksi japanilaiseksi kuljettajaksi, joka voittaa huippuluokan mestaruuden.

Abella kilpailemisen seuraaminen antoi minulle aina erityisen innostuksen tunteen ja ruokki odotusta, että "hän saattaa onnistua." Siksi Aben kanssa kilpaileminen, mukaan lukien yhtenäisyyden tunne henkilökunnan kanssa, oli palkitseva kokemus.

Hänellä oli voimakkaita tunteita, hän itki usein, mutta se oli osa hänen inhimillistä viehätystään. Monien näkemieni kuljettajien joukossa jotkut ovat täynnä valituksia ja nurinaa, mutta Abe ei koskaan syyttänyt pyörää, voitosta tai tappiosta. Hän syytti aina itseään.

Abe oli suorapuheinen, virkistävä ja kirkas tähti. Aben kanssa vietetyt kaudet olivat aina jännittäviä ja antoisia. Jos se olisi mahdollista, haluaisin palata niihin päiviin ja tavoitella mestaruutta Aben kanssa vielä kerran.

Siirry galleriaan  (1)